tiistai 17. marraskuuta 2015

Työpaikan esittely

Olen siis työssäoppimassa askartelukaupassa (DONNO) Halikon Prismassa. Donnolla on kaksi toimipistettä, toinen on Halikossa ja toinen Oulussa. Noin vuoden on toiminut Salossa, jos oikein muistan. Tämän liikkeen pitäjä on entisen mulperin omistaja, joka sijaitsi Salon keskustassa.

Työssäoppimista askartelukaupassa (viikko 2 & 3)

Viikko 2
Työpaikkaohjaajani pitää askartelukursseja aina välillä, joten autoin häntä kurssivalmisteluissa. Hinnoittelin myös. Tuntui ihan kuin oisi ollut pidemmän aikaa jo töissä. 

Viikko 3
Kassalla olin jo enemmän. Sain tehdä joulukortteja malliksi. Asiakkaita on todella paljon näin joulun aikaan! 
Viikolla tuli uusi kassakone, se tarkoittaa sitä, että lisää opeteltavaa tulee! Työpaikkaohjaajani käy myös messuilla välillä, autoin messuvalmisteluissa ja taaskin kurssivalmisteluissa.
Järjestelin myös tavaroita viikon aikana.